lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ryhmäaksat (pitkästä aikaa)

Tehtiin eilisssä treeneissä tämän vuoden open class -rataa. Ja täytyy sanoa, että ei se mikään mahdottomuus ollut. Toki palkkasin koiraa 2-4 esteen välein, mutta siitä huolimatta. Ekalla yrityksellä tuli jo toisen hypyn ohi, sillä minun käteni näytti takaakiertoa. Pitää niin muistaa, että käsi lähellä. Mutta toisella yrityksellä palkkasin vasta A:lla, teki melkein onnistuneen 2o2o:n, vauhtia oli liikaa (ei saanut pysäytettyä vauhtia, vaikka yritti), joten otettiin A uudestaan. Kuutos hyppyyn harjoiteltiin ennakoivaa valssia, sain aika kaukaa lähetettyä. Tässä juuri harjoiteltiin sitä, mitä minulle on muutkin toitottaneet. Lähetä koira esteelle kauempaa, jolloin pääset itse pidemälle ohjaamaan seuraavaa estettä + tällöin koira tietää, minne mennään -> kaarrokset myös lyhyempiä ja vauhti pysyy.

Renkaan tuli ohi ekalla yrittämällä. Tehtiin muutama pelkkä rengas, jonka jälkeen onnistui kovasta vauhdista putkesta suoraan. Sama ysillä kauempaa lähetys, jolloin pääsee kepeille. Tontulla oli ehkä seitsemän ohjuria kepeillä. Saatiin yhdistettyä myös siis hyppy + kepit. Keppien jälkeen tuli varmasti radan vaikeimmat kohdat. Kepeiltä lähdettäessä koira oli oikealla puolella, jossa valssaten muuri ja "ehkä jaakottaen" 12. 14 ja 15 hypyt eivät ehkä olleet ihan näissä kulmissa, mutta joissa siis vastakkaisella kädellä tiukka veto, jotta ei mene takaakierroksi. Ekalla yrityksellä tuli pitkät kaaret, mutta tokalla kerralla saatiin aika nätit pienet kaarrokset. Puomi + 2 suoran linjan hyppyä vauhdikkaasti. Jätin koiran siis alastulokontaktille ja meni kutsumaan tokan hypyn kohdalta, jotta sain vauhdikkaan loppusuoran. Vikan hypyn yli heitin lelun -> irtoamista.

Treeni oli pitkä, mutta älyttömän hyvin Tonttu teki töitä. Suorilla rimat oli 40 cm:ssä ja käännöksissä 30-35 cm. Tehtiin vielä yksittäisenä esteenä keppejä, joilta saatiin yksi ohjuri pois. Lopussa Tonttu oli ihan paras, kun leikitin sitä pallolla. Ohjurit oli jo otettu kepeiltä pois. Tonttu lähti ihan pokkana pallo suussa pujottelemaan keppejä, toki kävelyvauhdilla. Puolessa välissä sylkäisi pallon pois, ja jatkoi loppuun asti ilman mitään apua ihan oikein! VAU! Eli aivot raksuttaa pienellä ukkelilla kuitenkin. 


torstai 28. kesäkuuta 2012

Aksaa

Tänä aamuna käytiin treenaamassa keppejä ja pieniä pätkiä radasta, joka oli valmiina. Eilen LAU:alla oli kouluttamassa Zsofi Biro Unkarista, valitettavasti en päässyt edes katsomaan koulutusta töiden takia. Aamuinen rata oli varmaankin Biron rata, josta tehtiin Tontun kanssa paria kohtaa. Ihan mukavasti meni. :) Kepeiltä saatiin yksi ohjuri enemmän pois. Tonttu teki keppejä hyvällä vireellä.

Eilen käytiin lenkillä hoffi Demin kanssa. Muutama kuva lenkiltä.



















Sorsa on myös hyvä motivaattori...

















Demiä



















Tonttu

















Kaukas

tiistai 26. kesäkuuta 2012

2. kerta hyppytekniikka-kurssia

Eilen oli siis hyppytekniikka-kurssin toinen kerta. Aloitettiin perussarjalla, kolme toistoa. Tonttu teki hyvin töitä. Keskittyminen oli myös hyvä, vaikka yksi koira oli tekemässä häiriötä. Seuraavaksi korkeuden arviointia. Tässä ei päästy yhtään ylemmäs kuin 40 cm. Lähettämällä kiersi 40 cm, mutta kutsuen hyppäsi. Kolmantena harjoitteena oli 2-4- sarja, eli muuten sama kuin perussarja, mutta toinen ja neljäs este jonkin verran korkeammalla. Tontulle tehtiin killeri, ja toinen hyppy laitettiin 40 cm ja neljäs jonkin verran alemmaksi. Ekalla kerralla hyppäsi, mutta oli hämmentynyt. Tokalla kerralla kiersi, joten rima laskettiin 30 cm, jotta saatiin viimeiseksi onnistunut suoritus. Eli summa summarum, meillä taitaa olla korkeusongelma. Olen jo ehtinyt paljon miettiä, miten lähdetään purkamaan asiaa. Mutta ensinnäkin käymme tämän kurssin loppuun, vielä kaksi kertaa, jonka jälkeen pidämme totaalitauon agilitystä noin 4-6 viikkoa. Katsoo nyt, miten kauan malttaa pitää. Tauko tulee varmasti tarpeeseen, sillä Tonttu on melkein vuoden jo treenannu säännöllisesti, muutamaa lyhyttä taukoa lukuunottamatta. Yleensä tauothan tekevät hyvää, joten toivotaan, että ongelma poistuisi tauon aikana. Tauon jälkeen sitten korkeutta lisätään korkeuden arviointi- harjoitteen avulla. Vielä ei todellakaan ole tavoitteena 65 rimat, kunhan edes päästäisiin 45-50 cm, niin se olisi hyvä. 

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannusta

Juhannusta vietettiin mökillä. Sen verran treenattiin, että lauantaina tehtiin Tontulle ja Myrtille verijäljet. Tontulle 60 metrin jälki, jossa yksi kulma. Mielestäni meni ihan hyvin. Jäljellä ikää 6 tuntia. Tässä lisää uuden kameran testailuja. Osa kuvista saattaa olla Tiinan ottamia...

















keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Tontun hieronta

Tänään Tontulla oli elämänsä ensimmäinen hieronta. Kuten olin vähän aavistellutkin, niin Tontulla oli jumeja jonkin verran. Jumit saatiin hyvin auki. Nyt sitten seuraava hienronta noin kuukauden päästä. Jumit johtui todennäköisesti siitä, että Tonttu on törmännyt johonkin jossain vaiheessa, sillä jumit olivat vain toisella puolella.

Sen unohdinkin viimeksi kirjoittaa sen, että maanantaina alkuverralenkillä Tonttu juoksenteli vapaana sheltti uroksen 1 v 4 kk kanssa, eikä ensimmäistäkään pärinää. Koirat ovat toki tutut keskenään, ollaan treenattu samassa ryhmässä, mutta ei ne kuitenkaan aiemmin vapaana ole yhdessä olleet. Tonttu jopa yritti vähän leikkiä, tosin pääasiassa molemmat keskittyivät omiin juttuihin.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

1. kerta hyppytekniikka -kurssia

Meni paremmin kuin odotin. Tehtiin perussarja, korkeuden arviointi ja kasvava sarja. Perussarjassa alkuun kaksi kertaa teki siten, että hyppäsi ekan hypyn ja kiersi loput. Tällöin laskettiin rimat 20 senttiin (oli 27 sentissä). Mutta sen jälkeen toistot hyvät. Korkeuden arvioinnissa 35-40-25, ei kiertänyt kertaakaan, kuten teki viimeksi. Kasvava sarja myös hyvä. Tuli tosi hyvä mieli, että meni näin hyvin. Otettiin tavoitteeksi, että päästään kurssin aikana (neljä kertaa) myös maxi-korkeuksiin, mutta pikku hiljaa. Lisäksi otettiin toiseksi tavoitteeksi häiriössä treenaaminen. Koska näyttää sille, että Tonttu ottaa uudesta paikasta ja kaikesta häiriötä paljon, joten se on vain totutettava, että häiriössä työskennellään. Hyvillä mielin jatketaan.

Toimintaviikonloppu: verijälkeä, lenkkeilyä ja lammaspaimennusta

Perjantaina lähettiin Tontun kanssa viikonlopuksi Lahteen siskon luo. Ohjelmassa oli luvassa monelaista koira ja muutakin toimintaa. Tiina oli käynyt tekemässä Myrtille ja Tontulle perjantai-iltana verijäljet. Tontun jälki oli noin 80 metriä pitkä suora. Lauantaina-aamuna käytiin ajamassa jäljet, eli jälki oli noin 12 tuntia vanha. Tonttu ajoi jäljen hyvin. Nyt keskittyi paremmin kuin viime kesänä eikä kesken jäljen huomannut mörköjä. Jälki oli ehkä aavistuksen liian pitkä, Tonttu väsähti vähän kesken, mutta onneksi saatiin loppuun vielä hyvä keskittyminen ja palkaksi aamuruoka.

Illalla käytiin koirien kanssa Evolla lenkkeilemässä ja vähän tokoilemassa. Tontulla ja Metellä riitti vauhtia.

Muutamia kuvia.
























Videot myöskin seuraamisesta ja luoksetulosta. Ihan hyvä nähdä videolta, en tajua, mitä kyykkäilen luoksetulossa, kun heitän palkkaa eteen...




Sunnutaina kävimme paimentamassa lampaita Lopella. Tonttu oli alkuun vähän liian kiihkeä. Sen jälkeen kiinnostus lampaita kohtaan väheni ja Tonttu huiteli muualla. Eka setti meni myöskin itsellä opetellessa, mitä siellä pitää tehdä. Lampaita pitää mukana ja kepillä ohjata. Huh huh. Toka setti meni mielestäni paremmin, edelleen Tonttu oli aika kiihkeä, mutta ei niin kiihkeä kuin ekalla kerralla. En oikein osaa arvioida, miten se meni, mutta ainakin innostusta oli ja jonkinlaista paimentamista. Mutta on se vaan itselle vaikeaa, kun pitää seurata niin montaa asiaa samanaikaisti, ja huitua vielä sillä kepillä. Kepillähän ei siis huidota koiraa, vaan maahan koiran eteen. Katsotaan, josko syksymmällä päästäisiin uudelleen lampaille.

Mukava viikonloppu kaiken kaikkiaan. :)



torstai 14. kesäkuuta 2012

Viikon kuulumiset

Viime viikonloppuna käytiin vielä tokoilemassa. Tehtiin luoksetuloa, ilman käsiapua. Ei vielä loppuasentoa. Vauhtinoutoa. Liikkeestä maahanmenoa, käsiapu. Ja paikallaoloa (maassa).

Sisätreeneissä on tehty tunnaria. Tämän lopputuloksena kaikki kapulat haisee omille, joten olen niitä keitellyt. Tunnarin opetustekniikkaa vaihdan, sillä naksulla ei Tonttu tajua, että sillä on jotain väliä kumman kapulan tuo. Päästiin siis vaiheessa, että on oma sekä yksi ylimääräinen. Tätä lähetään työstämään yhden kapulan piilottamisella, johon sitten jossain vaiheessa lisätään vieraita kapuloita. Kakeja on myös tehty sisällä sängyssä sekä takapalkalla.

Tiistai-iltana tehtiin lähikentällä pienet tokot. Seuraamista. Liikkeestä seisomista ja luoksetuloa. Mulla ei ollu naksua eikä lelua mukana... Mutta hyvät oli treenit.

Tänä aamuna käytiin aksaamassa. Otettiin vain keppejä ja kontakteja. Puomille saatiin jopa laukkaa ylösnousuun, jes. Työvoitto. Ilmeisesti puomin hitaus on johtunut, että Tonttu aristaa hieman puomia. Nyt ollaan tehty useammin kokonaisena, niin on tehnyt rohkeammin. Kepeiltä otettiin jo kolme ohjuria pois. Yksikään ohjuri ei ollut vierekkäinen, seuraavalla kerralla tästä jatketaan. Vaikuttaa sille, että ohjurit saa nopeasti pois. Hyvä niin! Eihän tarkoituksena ole oppia ohjureita.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Maantantaina käytiin sitten eläinlääkärissä tyhjentämässä anaalit. Vähän vaikutti, että olisiko anaalit kipeät, no nestettähän siellä oli runsaasti. Nyt sitten menee Eukanuban agility -ruoka vaihtoon. Britt Caren lammasriisiähän Tonttu söi aiemmin, nyt otin sitten Britt Caren lammasriisin aktiivina. Lisäksi jätän nappulat vähemmälle, ja siirryn enemmän raakaruokintaan, en kuitenkaan kokonaan. Eli rustoja, lihaa, kasvissosetta myös.

Tiistaina kävin ensimmäisen kerran ikinä Tontun kanssa pyöräilemässä. Ekaan 100 metriin meni ehkä puoli tuntia, mutta sen jälkeen saatiin ihan sujuva lenkki tehtyä. Pyöräily / juoksu on "pakko" ottaa mukaan ohjelmistoon, sillä minun kävelyvauhdilla Tonttu pääsääntöisesti peitsaa. Olen siis joutunut rajoittamaan Tontun irtipitämistä, on vain muutama paikka, jossa uskallan pitää sitä irti (yksi läheinen pelto). Sillä herrallahan on aika suuri riistaviesti. Toki koko ajan vahvistetaan / opetetaan, että tullaan luokse käskystä. Mutta pari jänisjahtia oli minulle liikaa. Molempiin siis lähti jäljeltä, ei näkölähdöstä. Kaupunkimetsä on kuitenkin kaupunkimetsä, ei ne tiet niin hirveän kaukana ole. Pari viime viikkoa on mennyt hyvin.

Keskiviikkona käytiin ottamassa agia. Tehtiin kasvava sarja. Edelleenkään ei mennyt niin hyvin kuin mitä on mennyt aiemmin. Keppejä, nyt saatiin kaikki 12 keppiä ohjureilla. Oli hyviä toistoja. Muutamat kontaktit.

Tänään aamulla käytiin myös treenaamassa keppejä ja kontakteja. En ottanut hyppytekniikkaa, sillä pidetään siitä nyt vähän taukoa, ennen kuin hyppytekniikka kurssi alkaa. Kepit oli hyvät. Nyt pitää varmaankin alkaa ottaa ohjureita pikkuhiljaa pois. Kontaktit ihan jees. Pitkästä aikaa tehtiin myös keinun rämäytystä, Tonttu oli vähän varovainen, mutta sekin lähti sujumaan.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

lihashuoltoluento ja hyppytekniikkaa 3.6.2012

Osallistuin sunnuntaina seuran järjestämään lihashuoltoluentoon ja hyppytekniikka -seminaaripäivään. Lihashuoltoluennolla tuli paljon teoreettista nkäkulmaa sekä joitan käytännön juttujakin. Lihaskireyksien havaitseminen voi olla vaikeaa, sillä ne kehittyvät usein hitaasti ja omistaja tulee helposti sokeaksi oman koiran liikkeille. Lihashuoltodemossa käytiin läpi, miten itse voi huoltaa koiraa rikkomatta sitä. Sivelyä, hierontaa ja venyttelyä. Itse en uskalla koiraani venyttää, sillä pelkään rikkovani sen siinä. Lisäksi ostin jumppapallon, jolla on helppo harjoittaa etu (ja taka)pään lihaksiston syviä lihaksia. Omatekoinen palautusjuomaohjekin saatiin, puolet vettä, puolet kivennäisvettä, loraus kermaa ja vähän hunajaa. 

Hyppytekniikassa käytiin läpi, mitä hyppytekniikka on ja mihin se pohjautuu. Hyppykorkeuksia tulisi vaihdella, jotta koira oppii lukemaan korkeuden, eli radalla voi olla eri korkuisia hyppyjä sekä eri treeneissä, esim. maxi-koiralla rimat voivat vaihdella 40-65 välillä. Kuten olen opettanutkin, niin ohjauskuviot tulee opettaa matalilla rimoilla, kun koira osaa ohjauksen, nosta vasta sitten rima.

Itse hyppytekniikka treenissä tehtiin perussarjaa, korkeuden arviointia ja kasvavaa sarjaa. Tonttu otti häiriötä. Ja ei muutenkaan mennyt putkeen. Perussarja meni lopulta ok. Korkeuden arvioinnissa hyppäsi muistaakseni 40 cm, mutta kiersi 45 cm. Siitä saatiin onnistuminen, kun menin kutsumaan. Joten helpotettiin paljon 30 cm ja kiersi. 25 cm meni yli. Kasvavasta sarjasta tehtiin vain yksi toisto, sillä Tontulle oli tullut jo niin paljon toistoja alle. Tarkoituksenahan on tehdä vain kolme toistoa / sarja. Ja maksimissaan 3 harjoitetta kerrallaan. Itse olen käyttänyt Tontulla neljää viiittä toistoa, mutta olemme tehneet vain yhden harjoitteen kerrallaan.

Tässä vielä videoituna viimeinen harjoite, eli kasvava sarja, josta tehtiin yksi toisto. Viimeinen hyppy ei ole hyvä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

3x tokot ja 2x agit

Tiistai-illan tokot
Tehtiin luoksetuloa lyhyeltä matkalta (oppii kiertämään). Seuraamisen paikkaa naksulla ja tässä myös palkkausta lelulla. Kakeja takapalkalla.

Keskiviikon agit
Itsenäiset treenailut. Harjoiteltiin kääntymistä. Ensin ilman rimoja ja vikalla oli rimat 35:ssä. Kokeilin yksittäistä hyppyä namialustalla 40 sentissä, minusta ei hypännyt hyvin. Paikallaolot oli hyvät. Kerrankin.

Torstai-illan tokot
Vauhtinoutoa. Kakeja takapalkalla. Saatiin häiriötä, joten tehtiin kontaktia pelkästään häiriössä. Jatkettiiin muuta treenaamista kun häiriö lähti... Merkkiä. Prkl haukkui. Rauhoitettiin tilanne. Ja maltillisesti, nyt tuli melko hyviä toistoja. Tosin kun kotiin päästiin, niin oli pakko vielä käydä pihalla ottamassa muutama hiljainen toisto.

Perjantain agit ryhmätreenit
Tehtiin suoraa pätkää, jossa muitakin esteitä (rengas, pussi ja muuri). Tontulla ekalla kierroksella rimat 35 cm. Ja tokalla 40 cm. Tokalta kierrokselta on pieni video. Tämä oli pisin pätkä mitä ollaan tehty. Tehtiin myös irtoamista, eli edessä namilautanen. Liikun hitaasti, sillä sain ekalla kierroksella telottua etureiteni. Sen jälkeen vielä puomia yksittäisenä esteenä. Loppuun otettiin vielä 45 cm:n hyppyä, se oli liikaa ja Tonttu kiersi. Hypyt ahdistaa.

 

Lauantain tokot
Seuraamista naksulla, oikeaa paikkaa. Makupala kädessä. Merkkiä. Luoksetuloa. Yritin ottaa jäävistä seisomista, mutta Tonttu ei tajunnut. Ei olla otettu pitkään aikaan sisällä, joten otettava ensin sisällä. Joten otettiin luoksetulon pysähdystä. Se oli hyvä. Tällä hetkellä on siis käsi ja sanallinen, mutta käsi pitää häivyttää pois.