torstai 28. elokuuta 2014

Hyppytekniikka -treeni ja tokoa lähikentällä

Tiistaina käytiin tekemässä hyppytekniikka -treeni. Perussarja. Neljä kertaa. Rimat koko ajan suorassa. Ei ongelmia. Teki hyvin. Ei ongelmia. Mun oli pakko testata kokonaista puomia. Tonttu on kuitenkin ollut ok ja liikkuu normaalisti. Puomi kuitenkin juostaan vain suoraan, niin siinä ei tule erityistä rasitusta. Eka oli melko hyvä, vähän himmaili ylösnousun jälkeen. Toka oli super, super. Laukkasi koko puomin ja teki vielä 2o2o:n! Molempiin suorituksiin siis hetsasin kunnolla.

Tänään käytiin lähikentällä vähän muistelemassa. mitä se toko oikein on. Aluksi seuraamista. Se tarvitsee edelleen treenausta, ei ole tauon aikana parantunut. ;) Sen jälkeen nouto, siten että kapula oli muutaman metrin päässä Tontusta ja minä olin kaukana. Tarkoituksena saada siis palautus laukalla. Kolme hyvää toistoa. Palkkaus joka kerta laukasta. Yhden kerran pelkkä luoksetulo noin 30 metristä, oli hyvä, ei ääntäkään. Palkkasin vauhdista. Sen jälkeen sekaisin jääviä ja sekaisinhan ne oli. Istumisen kanssa taisteltiin...

maanantai 25. elokuuta 2014

Leimu

Leimu olisi täyttänyt tänään kahdeksan vuotta, jos olisi vielä elossa. Miten aika kuluukin niin nopeasti, että Leimun kuolemasta on jo kolme vuotta? Leimun muistoksi katselin pikaisesti vanhoja kuvia.

Leimu ja Myrtti (c) Taru Vallius 

(c) Taru Vallius

(c) Taru Vallius

<3 Jaava ja Leimu <3 (c) Tiina

(c) Tiina


(c) Taru Vallius

(c) Taru Vallius

(c) Tiina

lauantai 23. elokuuta 2014

Tikkien poisto ja paluu "normaaliin"

Turvotus laski kivespusseista torstaina, jolloin selvästi kivutkin väheni. Tosin Tonttu sai tulehduskipulääkettä ja Tramalia täydet annokset vielä perjantaina. Perjantai aamuna oli vuorossa tikkien poisto. Sanoin eläinlääkärille, että ei ole helppo homma. Onneksi saatin tikit poistettua ilman rauhoitusta. Ei sillä, että Tonttu ketään purisi, vaan se kiljui täyttä kurkkua alussa, mutta siitä sitten rauhoittui. Haava oli vielä aavistuksen auki toisesta päästä, joten Tonttu sai pitää eilisen vielä ämpäriä päässä.

Tänään Tonttu ei ole enää pitänyt ämpäriä, vähän ehti nuolla haavaa, mutta putsasin sen heti ja laitoin ämpärin vähäksi aikaa sen päähän. Nyt haava on kokonaan umpeutunut. Tänään käytiin myös eka pitkä lenkki leikkauksen jälkeen ja ihan normaalisti meni. Hyvä hyvä. Ollaan voiton puolella jo. 

tiistai 19. elokuuta 2014

Voi Tomppa ressukka

Tonttu oli edelleen maanantaina kipeä, vaikka kastroinnin jälkeen pitäisi olla vain muutaman päivän kipeä. Kivespussit olivat todella kosketusarat. Tänään käytiin eläinlääkärissä. Tonttu jouduttiin rauhoittamaan, sillä muuten ei olisi antanut tutkia kivespusseja, ne olivat niin arat. Onneksi ei tulehdusta löytynyt, vähän oli pientä märkää, jota puhdistetaan jatkossa Betadinella, tai sitä voi laimentaa, ja vain ruiskuttaa. Sillä tuskin Tonttu antaa painella kivespusseja, koska ovat kipeät. Irrallista nestettä ei niissä ollut, vaikka ne ovat turvoksissa edelleen. Tulehduskipulääkkeen lisäksi saatiin Tramalia. Perjantaina on sitten tikkien poisto. Huh huh. Mikään juttu ei mene helposti Tontulla, kaikissa tulee jotain ongelmia....

torstai 14. elokuuta 2014

Kastrointi

Eilen oli siis Tontun kastrointi-leikkaus. Leikkaus meni hyvin. Kun menin illalla töiden jälkeen hakemaan koiraa eläinlääkäriasemalta, niin järkytyin! Tonttu ei suostunut liikkumaan, oli toki hereillä. Eli kannoin Tontun autoon. Minulla ei ollut vapaata töistä, ja ajattelin, että ei sitä voi huomenna jättää yksin työpäivän ajaksi. Ajelinpa sitten pienen ilta-ajelun Mikkeliin ja takaisin. Vein siis Tontun porukoille hoitoon, siellä ei tule niin pitkiä yksinoloja. Kipulääkkeet ja haavan suihkutteluohjeet mukaan vaan. Siellä on mennyt ihan hyvin. Onneksi Tonttu ei ole niin kipeä kuin anaalirauhasleikkauksen jälkeen, mutta kipeä se oli. Tänään on kuulemma ollut jo pirtsakampi ja ulkona on lähes normaali. Hyvä juttu! :-) Toivotaan, että urosten sietäminen lähistöllä paranisi...

tiistai 12. elokuuta 2014

Avoimet tokot

Tänään olimme taas Lpky:n tiistaisissa avoimissa tokoissa. Tonttu oli vähän kireällä aluksi. Alkuun paikkamakuu ehkä puolitoista minuuttia, Tonttu hihnan päässä, oli sen verran levotonta porukkaa. Tonttu pysyi hyvin. Seuraavana tehtiin ryhmäliikkeenä jäävistä seisominen. Tontulle todella vaikea keskittyä kahden koiran välissä. Tokalla käskyllä pysähtyi, muuten ok. Sama uudelleen, nyt hyvä. Sen jälkeen luoksetulo noin 2 metriä, ok. Ryhmäliikkeenä jäävistä maahanmeno, no problems. Keskittyi hyvin, vaikka molemmilla puolilla vieraat koirat. Sen jälkeen seuraaminen rivistön edessä, Tontulla ok. Keskellä rivistöä tuli vähän rähinää, niin Tontun karvat nousi heti, vaikka olimme kaukana. Ei rähissyt. Sen jälkeen vielä uudelleen molemmat jäävät ryhmäliikkeenä. Lopuksi leikitin pallolla. Leikki hyvin. Kentälle tulon jälkeen ei siis rähähdellyt, ihan ok.

Huomenna onkin sitten jännittävä päivä, sillä kastrointi on heti aamusta kello 8.30. Toivotaan, että tästä toipuminen menee hiukan paremmin ja nopeammin kuin anaalirauhasleikkauksesta.

maanantai 11. elokuuta 2014

Maailman Voittaja 2014

Tontun kanssa osallistuimme Maailman Voittajaan, joka järjestettiin 8-10.8. Helsingin Messukeskuksessa. Lappalaiskoirat olivat vuorossa lauantaina 9.8. Näyttelyyn oli ilmainen ilmoittautuminen suomalaisilla roduilla, mikä oli yksi syy ilmoittaa Tonttu mukaan näyttelyyn. Lappalaiskoirakehät oli sijoitettu ulos, mikä oli meidän kannalta hyvä juttu.

Tonttu otti ihan hurjasti häiriötä koirista ja kaikesta, ja sillä oli hirveä stressi päällä heti alusta asti. Sitä en ymmärrä, miten se oli jo autosta ulos ottaessa stressaantunut. Olimme paikoilla jo seitsemän jälkeen, joten Tontulla olisi ollut hyvin aikaa rauhoittua. Valitettavasti Tontun pää ei kuitenkaan kestänyt, vaan se räyhähteli toisille koirille. Tämä tuli minulle toisaalta yllätyksenä, sillä viime aikoina paikoissa, kun on ollut paljon koiria, Tonttu ei ole räyhähdellyt. Pidin Tontun koko ajan joko häkissä lepäämässä tai todella lyhyessä hihnassa (noin 10 senttiä), jotta mitään ei tapahtuisi. Ikävänä yllätyksenä juuri kun avoimet urokset laitettiin valmistautumaan kokoomakehään sattui suoranaisesti lyhyt tappelu. Meidän edessä oli tuttuni oman uroksensa kanssa noin metrin päässä, ja takanamme oli meidän jälkeinen uros noin puolen metrin päässä. Tonttu oli minulla noin 10 sentin hihnassa. Tonttu oli melko ok siinä vaiheessa. Tonttu rauhoittui istumaan, joten käyn kyykkyyn sen viereen, edelleen Tonttu oli lyhyessä hihnassa. Tässä vaiheessa tapahtuu jotain jota en tiedä. Tuttunikaan ei nähnyt mitä tapahtui, eikä minulla ollut pokkaa kysyä tuntemattomilta. Mutta meidän kahden välistä ohittaa koira siitä metrin raosta löysällä hihnalla, ja en tiedä tuliko se ohittava koira Tontun alueelle, mutta joka tapauksessa seuraavassa hetkessä koirat olivat toistensa kimpussa. :( Olen pahoillani, että tappelu tapahtui, mutta en kyllä ota kokonaan syitä itselleni, sillä minulla oli koira todella lyhyessä hihnassa, ja joustoa tapahtui vain käsivarteni verran.

Tästä luonnollisesti seurasi se, että Tonttu oli ihan hulluna, enkä meinannut saada sitä enää rauhoittumaan ennen kehää. Eikä itsellänikään ollut juuri fiiliksiä mennä kehään, mutta eihän siinä muuta vaihtoehtoa enää ollut. Asiaa ei suinkaan parantanut se, että valioluokan uros tuli siihen noin vajaan metrin päähän meistä juttelemaan jonkun tuttunsa kanssa. Tonttu alkoi ottaa siitä pulttia, vaikka täytyy sanoa, että tämä uros ei mitenkään tuijotellut. Lopulta kuitenkin tämän valioluokan uroksen kuono on melkein Tontun takapuolessa, kun sanon niin ystävällisesti kuin minusta siinä tilanteessa pystyn, että voisitko siirtää koiraa vähän kauemmaksi. Koiran omistaja katsoo minua ymmyrkäisenä ja siirtää koiraansa about 5 senttiä kauemmaksi. En edes ymmärrä, mitä hittoa kyseinen koira siinä teki, kun avoimet urokset olivat vuorossa seuraavana. Tai olisi ainakin ollut metrin kauempana, mikä olisi helpottanut huomattavasti Tontun saamista rauhallisemmaksi.

Kokoomakehässä Tonttu sitten valitettavasti rähähti. Se ei ollut enää siinä vaiheessa yllätys, koska en ollut sitä saanut kunnolla rauhoittumaan. Oli se pitkiä aikoja hyvin ja hiljaa, mutta juurikaan juoksuaskelia en voinut ottaa, sillä se kiihdytti sitä liikaa. Lopulta yksilöarvostelussa Tonttu haukkui seisoessaan komentohaukkua (mikä ei edes minua haitannut), ja sitä jopa tuomarikin hyssytteli. Sen jälkeen se oli ihan ok hiljaa ja rähähdyksiä ei tullut enempää.

Muutenkin jotenkin ärsytti ihmisten välinpitämättömyys. Ihmiset varmasti näkivät, että koirani ei kykene olemaan räyhäämättä, jos toinen tulee liian lähelle, mutta siitä huolimatta ihmiset päästivät koiriansa todella lähelle. Ei se mitään, vaikka oma koira ei rähjää, mutta olisiko kauhean paljon pyytää, jos voisi olla aavistuksen kauempana, niin räyhäävä koirakin olisi hiljaa. Sama tapahtui myös väljemmillä vesillä koiraa pissattaessa. Ihmiset näkevät, että väistän koirani kanssa kauemmaksi, jotta se olisi hiljaa, mutta siitä huolimatta päästetään oma koira löysällä hihnalle ihan lähelle. Olisiko se niin vaikeaa pitää oma koira lyhyemmällä, jotta toinen ei rähjäisi?

No meidän ei enää tarvitse näyttelyihin mennä, sillä varasin Tontulle kastrointi-ajan. Olen tehnyt ihan helvetisti töitä sen eteen, että Tonttu ei rähjäisi, mutta kokeillaan nyt vielä tämä viimeinen kortti, sillä minua muuten harmittaa se, että kerrankin kun on lapinporokoira, jossa on potkua, menee ihan hukkaan, kun se vain rähjää toisille uroksille. Tonttua on kysytty jalostukseen, mutta koska sen käyttö on vielä edelleen todella epävarmaa ja tapahtuisi vasta vuoden päästä, niin olen sitä mieltä, että ajattelen mieluummin itseäni ja Tontun parasta, ja toivotaan, että kastrointi helpottaisi räyhäämistä ja toisten koirien sietämistä.

Tonttu Jussi Liimataisen arvostelemana:

Hieman rauhattomasti esiintyvä, lyhytrunkoinen uros, Hyvä pää ja ilme. Riittävä kaula. Hyvä etuosa ja runko. Turhan jyrkkä lantioa ja korkea häntä. Sivulikkeet saisivat olla pidemmät. AVO EH

(c) Outi Uusitalo

(c) Outi Uusitalo

(c) Outi Uusitalo

(c) Outi Uusitalo

(c) Outi Uusitalo

(c) Outi Uusitalo

(c) Outi Uusitalo

(c) Outi Uusitalo


Lisäksi tuli hieman shoppailtua kuvassa näkyvät tavarat näyttelystä.


torstai 7. elokuuta 2014

Tokoiluja + fyssarikäynti

Tiistaina kävimme lpky:n avoimissa toko -treeneissä. Vieraan ihmisen tervehtiminen ok. Paikkamakuu noin 1 min 3 m ok. Vieraat koirat. Seuraamista. Melko ok. Vähän kontakti tippuili. Liikkeestä maahan, ei huomautettavaa. Luoksetulo. Ekalla kaksi käskyä, ei palkkaa. Tokalla hieno. Ekalla katseli toisia koiria, joten ei kuunnellut. Tässä välimatka oli noin 7 metriä. Melko hyvin teki häiriöstä huolimatta. 

Keskiviikkona jälleen Tapiksella tokoilemassa. Alkukävelyllä räyhäsi Nemolle ja Waaralle. Multa meinasi palaa käämit. No neljännellä ohituksella oli ihan rento ja otti kontaktia. Itse treeninä Tontulle kontaktia ja seuraamista koirahäiriössä. Treenikaveri kysyi, että naksuttaako kontaktisa, miä olin, että ei, palkkailen ja kehun. Sitten se kysy uudestaan, josko hän kuitenkin naksuttaisi ja johan alkoi sujua. Tonttu selvästi tsemppasi enemmän naksun kanssa. Pystyttiin menee ihan alle metrin päästä toisesta uroksesta seuraten kontaktista. Wuhuu! Hyvä treeni siis! Näitä lisää.

Tänään Tonttu kävi fyssari Nina Jäntin hierottavana. Etupäässä oli Ninan mukaan perusjumit, jotka on kaikilla, ei mitään erityistä. Selkä oli kuitenkin ihan jumissa, tosin aukeni hyvin. Fyssaria tosin ihmetti se, että miksi selkä jumiutuu, kun Tonttu ei ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin pari hyppytekniikka -treeniä, normaalit lenkit ja pienesti tokoa. No onneksi on jo kuukauden kuluttua Patrician aika.

Lauantaina sitten suuntana Maailman Voittaja! Ekaa kertaa ikinä olen pessyt koiran näyttelyä varten! ;) Tonttu siis oikeasti haisi pahalle, kun on uinut niin paljon. Se olisi siis pitänyt pestä muutenkin. Sinne olisi kai tulossa noin 200 muutakin lapinporokoiraa, mutta ilmeisesti jonkun verran koiria on poissa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Hoitokoira viikonlopun

Meillä on Lilli hoidossa viikonlopun. Tässä saa vähän jo tuntumaa kahden koiran kanssa elämiseen. ;-) Tonttu on ottanut Lillin hyvin, ei ole ollut mitään ongelmia. Ruokailujen kanssa vaan pitää olla tarkkana, kun Tonttu joskus jää vahtimaan ruokapaikkaa, vaikka kuppi on jo nostettu pois.


Juoksemaan lähdössä.

Eilisen aamun juokulenkillä, jotta kukaan ei säikähdä, niin kello oli kuusi ja 16 astetta lämmintä + koirat oli nesteytetty huolella ennen ja jälkeen lenkin.

Uimassa. Lilliä en uskaltanut päästää irti...

Tulossa uimasta

Tulossa uimasta.



Hengailua pihalla, tarkkaavaisia.