keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Fyssarilla ja treenejä

Marika huomautti minulle eilen, että Kaislan blogi ei ole pitkään aikaan päivittynyt, kun normaalisti on päivittynyt useammin. Totttahan se on. En ole vain saanut itsestäni irti tehdä päivitystä, koska mitään uutta maata mullistavaa ei ole tapahtunut.

Tänään tosiaan käytiin Kouvolassa Patricialla. Aluksi katsottiin, miten jumpat on sujuneet, ja sen jälkeen Patricia käsitteli Kaislan. Kaislalla oli lanneselkä jumissa, mutta muuten ihan hyvässä kunnossa. Kaisla muistaa kipeän hauisjänteen erittäin hyvin. Tänään ei meinannut Patrician millään antaa käsitellä sitä, jännitti ihan sikana vain jalkaansa, eikä todellakaan ollut rentona. Minä jo ehdin pelästyä, että no niin, vamma on uusiutunut. No venyvyystesti tehtiin sitten seisoaltaan (sen voi siis tehdä joko koiran ollessa kyljellään tai seisoallaan), ja siinä meni kaksi sekuntia, kun Kaislan jalka oli taivutettu, eli hauisjänne on normaali. Tänään saatiin myös uusia jumppaohjeita. Kaisla ei hahmota kunnolla takapäätä edelleenkään, joten siihen saatiin uusia harjoitteita, Kaisla tulee saada vielä enemmän tietoiseksi takapään olemassa olosta. Nyt sitten tämä ja huominen päivä ovat lepoa.

Tokoa on treenattu kerran viikossa Katin hallilla, ja sen lisäksi muutamia kertoja kentällä. Nyt sade ja melko varhaiseen tuleva pimeys ovat vähentäneet ulkotreenejä. Olen yrittänyt jonkin verran kortata ulkotreenejä sisätreenillä. Meillä muun muassa nouto hajosi kokonaan. Tällä hetkellä tuntuu sille, että hae tarkoittaa Kaislalle, mene ja tapporavista kapulaa... Great! Not. 

Jänniteitä olen tehnyt Markon ohjeiden mukaan jääviin. Ne tarvitsee lisää treenausta. Olen tehnyt seuraamista lelu kädessä paljon, joten seuraaminen on mennyt kamalampaan suuntaan. Mutta en oikein muuten tiedä, miten jääviä voisi muuten tehdä lelun kanssa. No ehkä peruuttaen, että ei yhdistyisi seuraamiseen. Mutta seuraaminen pitää ottaa yhdeksi treenattavaksi kohteeksi, mielentila takaisin matalammaksi. Paikkaolot ovat siinä missä ennenkin, ne on vaikeita. Luoksetulo ja hyppy sujuu lelu kädessä. Ilman ei ole kokeiltu.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti