keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Maanantain tokot ja tänään hallilla

Sunnuntaina tein olohuoneessa muutamaan otteeseen noutoa. En saanut onnistuneita nostoja muuta kuin kapula valmiina suussa.

Maanantain tokot. Pyynnöstäni tehtiin paikkaolot viimeisenä. Omalla vuorolla Kaisla teki noutoa. Ekaksi kapula suussa. Toinen maasta, kielto leikistä ja tuli sivulle kapula suussa. Annoin palkan. Toinen samalla tavalla, ja tiedättekö, Kaisla tuli suoraan sivulle nostettuaan maasta kapulan. Kiljuin kovaa, liian kovaa. Treenikaverin koira säikähti kunnolla :( Vitsit, että harmittaa. Minä olin vain superonnillinen meidän onnistumisesta. Onnistumiseen en ollut ehkä aidosti uskonut enää pitkään aikaan, mutta kaikki on mahdollista. :) Sama tehtiin vielä pari kertaa. Oli hieno. Sen jälkeen en oikein tiennyt, mitä olisi tehty, kun oli takki aika tyhjä. Otettiin muutama luoksetulo. Lopuksi hengittelin rauhassa, ja Kaisla oli melko hyvässä mielentilassa. Mutta päällimmäisenä treenistä jäi harmitus, ei todellakaan ollut tarkoitus säikäyttää kenenkään koiraa..

Eilen tehtiin muutama nouto sisällä, ja kas näin hienosti Kaisla tuo kapulan sivulle. Ahnehdin vähän, ja kokeilin heittoa. Se oli liikaa.



Tänään vuokarin Ninan hallia tunniksi. Aloitettiin kokeenomaisella alokas-luokalla ilman hyppyä. Tässä tuli paljon asioita, joita täytyy vielä treenata. Sen jälkeen ruutua ja merkkiä. Merkki on vielä epävarma, ruudusta aloin häivyttämään targettia. Meni hyvin ilman targettiakin ruutuun. Sen jälkeen kapulan nostoa. Tein eri matkoista, viimeisin oli jo 10 metrin päässä edestakaisin, Kaisla tuli suoraan sivulle! Olen niiin onnellinen! :) Sen jälkeen hiulattiin vielä seuraamista ja jääviäen erottelua. Lopuksi otin 20 minuutin paikkaolon sosiaalisella palkalla. Itselle 20 minuuttia on todella pitkä aika. Mutta Kaisla oli hyvässä mielentilassa. Näitä vain lisää, jotta saadaan paikkaoloon oikea tunnetila. Taidan vielä muuttaa jättökäskyn paikka-käskyksi. En ole varma. Nykyään se on siis maahan. Kaisla nousi kerran maasta, mutta muuten makoili melko levollisena. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti